Viikko on taas hurahtanut ihan siivillä. Paremmin toki kuin edellinen viikko, sillä kaikki on pysyneet terveinä!
Keskiviikon reissu siis tehtiin Sirisiaan, ja noh, pelkkää automatkaahan se päivä suurimmaksi osaksi oli. Saatiin me kuitenkin tutustuttua hiukan tulevaan harjottelupaikkaan, eli Sirisian paikalliseen sairaalaan. Siellä johtajan tai jonkun muun ylemmän tahon kanssa keskusteltiin että onko mahdollista harjoittelua suorittaa, ja hänen puolestaan ok, kunhan teemme etukäteen kirjeet siitä keitä ollaan ja mitä haluamme harjoittelun aikana tehdä. Tarkoitus on siis viettää Sirisian kylässä 10päivää, jonka aikana suoritettaisi työharjoittelua paikallisessa sairaalassa ja mahdollisuuksien mukaan kyläkätilöiden matkassa :) Tätä odotellessa! Kuvia saatiin matkasta jonkin verran joten allapa niistä muutama.
 |
| Majapaikkaa, talot ovat yleensä 3h+k+ph, eli Inkan kanssa jaettais taas yhteinen huone :) |
 |
| Ulkoapäin mökkeröitä Ei tartte savimajassa nukkua :P |
 |
| Paljon on korkeuseroja. Mukavia lenkkejä tulee jos kävelemään lähtee :) |
 |
| Keittiötä, tai noh, ruokailutilaa. Meille tehtäis valmiiksi kaikki ruoat. Onneksi. :) Toiv. on hyvvää. |
 |
| Tie sairaalaan |
 |
| En oikein saanu selvää et oliko tuo talo opiskelijoille vai? |
 |
| Pihapiiriä :) |
Yllä siis pätkää Sirisiasta :) Lisää kuvia toki tulee kuhan sinne päästään!
Loppuviikolla tuli sitten taas istuttua koulunpenkillä ja opiskeltua swahilia! Hirviä tahti ja vauhti ja arvaatte varmaan ettei meikäläisen aivotoiminnalla saaha tommosella tahdilla muistiin painettua paljon mitään! Noh, toivottavasti tässä 3 kk aikana oppisi edes hiukan kommunikoimaan swahilinkielellä :)
Koulussamme on skills lab, joka on tuttu myös OAMKin oppilaille, täällä se on toki hiukan erilainen. Allapa kuvia. :)
 |
| Kätilöille reenilantioita :) |
 |
| Jos joku keksii mikä tuon oikeassa yläreunassa olevan möllykän tarkoitus on niin hihkaskaa mullekin! :) |
 |
| Nukkeja, nää oli vielä ihan siistin näkösiä. Pari pelottavaakin löytyi :) |
 |
| Basic anatomy |
Ja hiukka koulun pihapiiriä ja lämpöistä tunnelmaa:
Eräs aamu tällä viikkoa, vai oliko peräti edellistä viikonloppua saatiin kuulla hiukka ihme ääniä tuolta takapihalta. Kuulosti ihan siltä kuin ois ollu pikkunorsu joka huutaa törötteli. Ei se tainnu norsu olla kuitenkaan. Takapihalta nimittäin löytyi seuraavanlainen tilanne:
En tiijä että meidän lihatko ne tuolla kuumassa paahtavassa auringossa lillui koko päivän, mutta ei ehkä ihan heti tee mieli syödä täällä naudanlihaa. Muutoinkin kun kävelee tuolla "toreilla" niin siellä myydään paistettua ja raakaa kalaa, jotka siis tosiaan paahtavassa auringossa pitkin päivää mureutuu. Nomnom! Aivan varmasti on hyvvää. Tuoksuko niin huumaava, suorastaan sellaista pilaantunutta kalanhajua. Muutoinkin siellä toreilla myydään kaikkea mahdollista elintarviketta, mut paikalliset toki niitä ostaa. Ei se oo niin justiinsa vaikka joku herkästi pilaantuva kala siinä päivän on maannut. :D
Viikonloppuna oli viimeset swahilintunnit, joten ensi viikko paneudutaankin sitten muihin hommiin. Toivon mukaan päästään jo ensiviikon torstaina aloittaan harjoittelut paikallisessa sairaalassa, mut kenian tavat tuntien, epäilen!
Saatiin muuten eilen lähetettyä viestiä safarista ja Mombasan reissusta, joten niistä lisää kunhan mekin jotain infoa saadaan!
Kwaheri!
Hei!
VastaaPoistaGooglattiin malariasääskiä ja löydettiin teidän blogi. Täällä Eldoretin UEA Baratonissa majailee 5 terveysalanopiskelijaa. Kiinnostaisiko joskus treffata, koska ollaan täällä kuitenkin yhtä aikaa eikä niin kovin kaukana toisistamme. Meidät löytää esim tästä blogista: vaihdossakeniassa.blogspot.com