lauantai 16. maaliskuuta 2013

Torstaipäivä harjoittelussa sujui aika lepposin tunnelmin, sillä tekemistä ei hirveästi ollut. Opiskelijoita oli hurja määrä synnytysosastolla, joten eihän meille suomalaisille enää hommia riittänyt. Lähdettiin sitten hitusen aiemmin, kuin oli suunniteltu, jotta päästiin ajoissa laittautuun tulevaa iltaa varten. Alla hitusen taas kuvia paikallisesta sairaalasta:

Potilassänkyjä

Kätilötorvi. Tuolla me nappuloiden ääniä kuunnellaan :)

Pesuvateja välineille. Kyllä ne vielä autoklaavisa käytetään noitten jäläkeen kuitenkin :)

Nappulat punnitaan hitusen erilaisella vaa'alla ku kotosalla

Käsienpesua

Hinnastoa, täällä siis jokainen toimenpide melkein maksetaan erikseen ja paikallisille toki kallista on..

Lääkkeet ja maidot samassa, haitanneeko tuo? :)
Perjantaina päätettiin että mennään yövuoroon, jotta saahaan tarpeeksi tunteja kassaan. Täällä työvuorot menevät synnytysosastolla seuraavanlaisesti: aamuvuoro 07.30-14.00, päivävuoro 13.00-18.30, sekä yövuoro 18.00-08.00. Yövuorot siis kestää hurjat 14h!!! Suomessa se on hitusen päälle 10h, mutta täällä on pakko alottaa vuorot ennen pimiää, joten kuudelta jo osastolle yövuoroa aloittamaan. :)

Ilta alkokin ihan mukavasti kun osastolla ei vielä ollut muita opiskelijoita kuin me ja eräs paikallinen. Kaikenkaikkiaan yöksi piti tulla 3 muuta paikallista, ja sieltä ne valukin hiljakseen vaikka kello ylittikin jo reilusti työvuoron alotusajan. Ei se ole täällä niin tärkiää nuo harjotteluista saatavat tunnit. Kokemus ratkasee. :)

Koska Inka tosiaan sai ensimmäisen oman kopin keskiviikkona, niin nyt oli mun vuoro ottaa seuraava vastahan. Meillä oli osastolla yhtäaikaa 3 potilasta, joista mä sitten ensimmäisen tulijan itelleni otin. Tullessa kohdunsuun tilanne oli abouttiarallaa 8cm ja kyseessä uudelleensynnyttäjä, joten tiesin että kohta tapahtuu. :) Tein äidille ulkotutkimuksen ja sain mielestäni hyvän kuvan siitä missä positiossa vauva on ja onko pää vielä liikkuvana yläaukeamassa vai ei ja näitä perusjuttuja, mitä meille sielä koulussa oltiin opetettu :P Kohdunsuun tilanne tutkittiin sitten sen jäläkeen ja ei menny montaa minuuttia siitä kun vauva oli jo tulossa. Synnytys meni kaikenkaikkiaan oikein hienosti, vaikka äiti välillä meinasikin karata alta pois ponnistusten aikana. Muistin jopa kehua ja kannustaa äitiä synnytyksen aikana. Laps synty klo. 21.40 15.3.2013. Apgar-pisteet minun arvion mukaan 9/10/10, ja todelliset pisteet olivat hoitajan arvion mukaan täysin samat :) Ei repeämiä, eikä tarvinnut tehdä epparia. Kaikenkaikkiaan oikein mukava ensikokemus tähän osa-alueeseen tässä ammatissa <3

Alla kuva, joka tulee olemaan kyllä yksi tärkeimmistä kuvista tässä elämässä:

Minun ensimmäinen vastaanotettu nappula :) Poika syntyi 15.3-13 klo. 21.40. Painoa oli 2.8kg ja pisteet 9/10/10 :)

Toinen nappulaki synty yövuoron aikana :)


Illanvietosta kun oli puhe, niin kyseessä oli siis meidän paikallisen kaverin synttärit, jotka pidettiin tuossa naapurissa tutorimme luona. :) Kotipilleet niin sanotusti. Ilta alkoi oikein mukavasti ja rennosti, kun porukka vielä vierasti toisiansa, mutta iltaa kohden onneksi juttu luisti jo jokkaisella hitusen enemmän :D Kaikenkaikkiaan kai oli jotain parisenkymmentä tyyppiä ahtaassa tilassa, mutta kyllä sopu sijaa antaa.

Illan kruunasi sitten lopulta niin sanotut kastajaiset, jossa siis synttärisankari on tarkoitus kastella läpimäräksi, koska on taas tullut yksi vuosi lissää. :) Tää siis perinne täällä ja jokainen kokee sen omana synttäripäivänään. Mekin saimme osamme tästä kasteesta, kun porukka innostui sen veden kanssa läträämään sitten ihan kaikki. Harmi kun tunnelma ei ihan välity kuvien kautta, mutta ainakin saatte hiukan osviittaa :)


Paikallista öö letkajenkkaa? :)

Friends :)

Dennis, Inka, Seho ja meikäläinen, sekä pari muuta joiden nimiä en valitettavasti muista.. :)

Synttärisankari keskellä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti